Billy Idol – Cyberpunk (1993)

Kuten koomikko Bill Hicks aikoinaan murjaisi, olemme suuressa kiitollisuudenvelassa huumeille. Ilman huumeita: suoneen vedettäviä, poltettavia ja nuuskattavia, musiikkikirjastomme olisi vain kalpea varjo itsestään. Jokaisen itselleen rehellisen musafanin tulisi välittömästi sytyttää kynttilä maailman kokaiinipusseille ja heroiiniruiskuille. Yhtälailla rehellisyyden nimissä tulee muistaa, että tällä riemukkaalla aineiden väärinkäytön luovalla karnevaalilla on synkkä varjopuolensa. Tästä surkeasta suosta olen ruopannut mahdollisesti kaikkien aikojen hyljeksityimmän ja nauretuimman levyn, Billy Idolin pahamaineisen Cyberpunkin. Tämä on harvinaislaatuinen mulkaisu 90-luvulle, jolloin musiikki meni pilalle.

Toipuessaan sairaalassa epämääräisessä moottoripyöräonnettomuudessa saamistaan vammoista, Billy Idol alkoi hourehtimaan eeppisestä konseptialbumista, jolla hän iskisi kiinni pinnalla olleeseen cyberpunk-alakulttuuriin. Idol tilasi muotisuunnittelijoilta autenttiset cyberpunk-vaatteet ja harjoitteli ahkerasti musiikin tekemistä tietokoneiden avulla. Taiteilija otti uuden uransa suunnan äärimmäisen vakavasti, ja vaati esimerkiksi haastattelijoitaan lukemaan ensin cyberpunk-genren klassikon, William Gibsonin scifi-teoksen Neuromancerin. Idol itse ei vaivautunut edes vilkaisemaan kirjaa, mutta väitti sisäistäneensä intuitiivisesti sen sisällön. Valon nähnyt artisti julkaisi ylpeänä albuminsa 1993. Lätty oli totaalinen floppi, eikä Idolilta tullutkaan uutta studiolevyä ennen vuotta 2005.

Cyberpunk on levynä aivan toivottoman pitkä, työläs ja tylsä urakka kuunnella loppuun asti. Selvästikään kukaan ei ole uskaltanut sanoa kritiikin sanaa hurmoksessa puuhastelevalle taiteilijalle. Peruskuuntelijan pinna katkennee viimeistään järkyttävässä Heroin-coverissa. Säksättävät konetaustat ja jyystävän mekaaniset kitarat ehkä sopivat alan teknologiseen estetiikkaan, mutta ne ovat puuduttavia ja etäännyttäviä. Artistin karisma pelastaa jonkin verran, mutta onhan tämä rehellisesti sanottuna puhdasta sontaa. Myönnän kyllä pitäväni parista kappaleesta, kuten loppupuolen Then The Night Comesista, mutta kynnys laittaa levy pyörimään on kovin korkea. Idolilla oli kuitenkin huumerahojen tarpeen lisäksi mukana paljon estotonta pioneerihenkeä ja hän ilmeisesti koki luovansa jotain uutta ja mullistavaa. Valitettavasti Idol oli liikaa edellä aikaansa ja enemmän pilvessä kuin muut, joten käteen jäi vain hikinen luu.

Cyberpunk saa arvosanaksi yhden skeida-voileivän. (1/5)

                                                                           

On se aivan vitun ruma