Bryan Ferry – Boys and Girls (1985)

Bryan Ferry oli kahdeksankymmentäluvun kuningas, tiedoksi vaan. Tätä taidekoulujen kasvattia coolimpaa ja virheettömän elegantimpaa hahmoa oli vaikea löytää etsimälläkään. Ferry edusti tietoista antiteesiä kirkuvalle rock-maailmalle, eikä hänen puvuntakkinsa solmioon tarttunut hippustakaan likaa, mutaa tai muita rokkareille tyypillisiä katu-uskottavuutta kasvattavia jäänteitä. Ferry ei moista kaivannut, vaan porskutti menemään lähes raivostuttavalla itsevarmuudellaan, omalla tyylillään ja omalla lahjakkuudellaan. Boys and Girls oli hänen ensimmäinen soololevynsä Roxy Musicin jälkeen ja se ottaa terävillä kyynärpäillä paikkansa plokini outojen lintujen joukossa.

Toisin kuin useimmat käsittelemistäni levyistä, Boys and Girls tuskin aukeaa normaalille kuuntelijalle ensimmäisellä pyöräytyksellä. Se on omituista, mystistä hissimusiikkia – musiikkia, joka hämää olevansa hissimusiikkia. Ferryn levy sykkii niukasti ja korttejaan pihdaten. Se luottaa vähäeleiseen ja pidättäytyvään tyyliinsä, joka herättää huomion pikkuhiljaa, ei välittömällä hittichoruksella. Lopputuloksessa on hypnoottista taikaa.

Boys and Girlsin tunnetuin kappale on sen ainoa hitti, Slave to Love, joka onkin ikonisia kasariballadeja – yksi vuosikymmenen hunajaisimpia hetkiä, jota nykyään lienee turhaa edes yrittää imitoida. Levyn johtotähti on kuitenkin mielestäni loppupuolen maanisesti pumppaava The Chosen One, jonka päälle Ferry asettaa laulullaan ohuen, melankolisen ja eteerisen hunnun. Lopputulos on jonkinlaista absurdia juppi-Toolia, sillä Ferryn suoritus tuo vahvasti mieleeni James Maynard Keenanin. Voin olla päästäni sekaisin, mutta tällaisen assosiaation sain, enkä pääse siitä eroon.

Ferryn viileällä soololla pujottelee nuoraan helmiä nimekkäitä vierailijoita, kuten kitaristit David Gilmour ja Mark Knopfler. Äänimaisema on kiehtova ja detaljirikas. Levy sopii erityisesti yksinäiseen kulutukseen, eikä niinkään lauantai-illan baariinlähtöpotpurriin. Välillä homma meinaa lipsua liiankin viileäksi ja aletaan uhkaavasti lähestyä sitä kynnystä, jonka jälkeen ollaan jo tylsyyden puolella. Tähän vuodenaikaan yleensä pilkitään tuolla jäällä, mutta Boys and Girls saattaa valitettavasti aiheuttaa sitä kotonakin. Optimisti tietysti muuttaa tämänkin edukseen ja käyttää albumia vaikka unilääkkeenä. Kuunnelkaa itse, niin ymmärrätte. Minulla kesti hetki saada levystä otetta, mutta olen kiitollinen siitä, että jaksoin yrittää. Tätä tekee mieli kuunnella useammankin kerran putkeen.

Boys and Girls saa arvosanaksi neljä huokaavaa juppitukkaa. (4/5)

Hän tiesi, mitä teki