perjantai 15. toukokuuta 2015



Robert Tepper – Modern Madness (1988)

Amerikkalaiset toimintaelokuvat olivat kaikki kaikessa 80-luvun lapselle. Niistä ammennettiin elämänkatsomusta ja maailmankuvaa – tärkeitä elämän palikoita, jotka ovat toisilla säilyneet ja toisilla kadonneet. Se kaikille suotakoon. Keskeinen osa leffojen viehätystä oli sykettä kiihdyttäneet biisit: toimintaelokuva tarvitsi tukkarokkia niin kuin kala vettä. Minun syntymävuoteni ykkösbiisi Yhdysvaltojen listoilla oli Survivorin Eye Of The Tiger, joka toimi varsinaisena adrenaliinipiikkinä Sylvester Stallonen Rocky-sarjalle. Siinäpä kulunut kappale ja kaikkien väkinäisten kasarihassuttelujen perusmössöä.

Survivorin ja Kenny Logginsin kaltaisten suuruuksien varjoon jäi muuan Robert Tepper, vähäniminen biisinikkari, joka nousi hetkelliseen kuuluisuuteen tultuaan Syltty Stallonen löytämäksi 80-luvun puolenvälin tienoilla. No Easy Way Out -kappale oli Rockyn neljännen osan hienoja hetkiä emotionaalisessa kohtauksessa, jossa Rocky ystävänsä Apollon kuoleman jälkeen lohduttaa itseään kaahaamalla urheiluautollaan. Rocky IV opetti meille, mikä ero oli vapaalla lännellä ja ankaran autoritaarisella idällä; puhtaalla sisulla ja steroidi-insinööräämisellä. Syltyn Cobra taas havainnollisti, että varmin tapa nitistää pahat ihmiset oli ottaa oikeus omaan kauniiseen käteen ja luottaa vaistoihin turhan lässyttämisen sijasta. Cobran huikean hieno hymni oli Angel Of The City, kenties suosikkini Tepperin tuotannosta.

Tepperin lupaavasti käynnistynyt ura musiikkibisneksen korkeilla rinteillä tyssäsi kuitenkin lyhyeen Modern Madness -albumin flopattua pahasti vuonna -88. CD-kopiota on vaikea löytää halvalla, joten joudun tyytymään koneelta kuunneltuun versioon. Floppaaminen ei tule lainkaan yllätyksenä, koska levy on sietämättömän hengetöntä ja yli-yrittävää mylvimistä. Tepperin ääni oli aikaisemminkin särähtänyt ajoittain korvan moukumisellaan ja vaikeroimisellaan, mutta Modern Madness kuulostaa siltä, että artistia oltaisiin tosissaan raahaamassa saunan taakse lopetettavaksi. Levy on tuskallista kuunneltavaa ja musiikista huokuu turhautuneisuus ja vastentahtoisuus joka tahdilla. Tepper kärsi huonolla hetkellä pahasta writer’s blockista, eikä saanut lahjojaan enää valjastettua ja vaipuikin vuosikymmenensä unohdettujen nimien joukkoon. Fighting For You -duetto sentään on ihan pirteä ralli ja pelastaa edes jotain kankkulan kaivosta, osittain siksi, että Tepper ei laula yksin.

Artisti oli kertomansa mukaan äänityssessioiden aikaan huonoissa väleissä levy-yhtiönsä kanssa, mutta myönsi rehellisesti vian löytyneen myös omasta itsestään. Kenties Tepper ei osannut suhtautua oikein menestykseensä, jota rakastamani actionpätkät olivat siivittäneet. Kenties artistia ei vain enää huvittanut. Joka tapauksessa amerikkalaisesta rockbisneksestä ei ollut helppoa tietä ulos. Mahdollisesti Modern Madnessin tärkein merkitys jälkipolville oli siinä, että nuori ja tuntematon Tori Amos sai hyvää treeniä ja pientä nimeä laulaessaan levylle taustoja Tepperin kaverina. Siinäpä pieni palanen musatriviaa.

Modern Madness saa arvosanaksi kaksi tähtilipuilla koristettua nyrkkeilyhanskaa. (2/5)

Homma toimi vain ulkoisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti