Europe – Out Of This World (1988)

Kun minulta kerran kysyttiin kolmea hyvää asiaa, jotka olivat tulleet Ruotsista, vastasin: “Abba, nuuska ja kuninkaalliset”. Jos olisin viitsinyt miettiä kunnolla, olisi Europe, tuo 80-luvun tukkarokin kimalteleva kruununjalokivi, saattanut hyvinkin ainakin yrittää syrjäyttää yhtä edellä mainitusta kolmikosta. Europe teki raamatullisiin mittasuhteisiin ulottuneen läpimurron vuonna 1986 The Final Countdown –levyllään. Lähes koko maailma sekosi svenssonien eeppisten voimaballadien edessä. Viimeinen lähtölasku oli totisesti alkanut. Kukaan ei tietänyt, minne, mutta levyn perintö oli pysyvästi hakattu rokin elävään peruskiveen.

Seuraava levy, Out Of This World, ei tietenkään pystynyt vastaamaan edeltäjänsä saavutuksia, mutta se menestyi silti erinomaisesti. Kiertueet osoittautuivat kuitenkin pettymyksiksi: ehkä the Final Countdown oli ollut liiankin suosittu aiemmin. Joka tapauksessa isojen poikien mukaan Europe joutui vääntämään kovasti kättä esiintymisjärjestyksistään nukketeatterien ja muiden arkisempien aktien kanssa. Mainittakoon myös, että yhtyeen perustajajäsen, kitaristi John Norum päätti ennen uuden levyn julkaisua jättää yhtyeen, joka oli hänen mielestään muuttunut rehdistä rockbändistä puunatuksi ja sisäsiistiksi pikkutyttöjä villitseväksi pellekouluksi. Vessajonossa kuulemani tarinan mukaan hän vetäytyi skånelaiseen pystybaariin tai pitseriaan jyystämään heviriffejä paikallisille niittinaamoille ja tanskalaisturisteille.

Levystä sen verran, että se on äärimmäisen tasavahva kokonaisuus. Levyn lähes gospelmaisesti aloittava Superstitious on selkein hitti. Out Of This Worldin musiikki on kautta linjan hyvälle tuulelle laittavaa taidokasta aikuisrokkia, jossa vekkulit koskettimet siivittävät voimariffien ja melodramaattisten vokaalien kiihkeää tehosyöttöä. Europe ei todellakaan ole mikään Motley Crue: vaaran tunnetta ei ole nimeksikään, eikä siihen myöskään edes pyritty. Albumi kyllä rokkaa, mutta riittävän siististi, jotta areena ei palaisi poroksi ennen seuraavaa esiintyjää. Itseäni moinen ei haittaa, onhan noita räkijöitä nähty jo aika monesti. Europe kuuluikin hyvisten joukkoon.

Perusvarmuus voi kuitenkin muuttua myös tasapaksuudeksi, ja muutamaan otteeseen Out Of This World on sortua tälle laihalle tielle. Yllättävää kyllä, hurjista paineistaan huolimatta bändi ei yliyritä tai vaikuta epätoivoiselta. Olisin kuitenkin kaivannut muutamaa hieman mieleenpainuvampaa raitaa, ehkä paria pykälää dominoivampia koskettimia ja yhtä tai kahta hippusen särmikkäämpää kitarasooloa. En myöskään huomannut ojentavani kohti nessupakettia kertaakaan levyn päättävän Tomorrow-balladin aikana. Kritiikki on kuitenkin aika kädenlämpöistä vettä Out Of This Worldin sytyttävyyden rinnalla. Kaikki pehmorokkarit ja maitoparrat, tarkistakaa tämä levy. Never say die!

Out Of This World saa arvosanaksi neljä käherrintä ja fööniä. (4/5)

Nuoret ja pörröiset rokkarit