Kate Bush – The Kick Inside (1978)

Lähestyin The Kick Insidea varovaisen pelokkaasti. Onko tämä minun kenttääni, joka koostuu normaalisti jyystävistä voimariffeistä, imelistä balladeista ja pöyhkeistä tupeerauksista? Mitä minä teen täällä? Tuijottavatko ne? Jospa naamioidun ylhäiseksi englantilaiseksi maaherraksi, eiväthän he herra Heathcliffia ulos nauraisi. Eteenpäin, nuori dandy, seuraa sydämesi ääntä!

The Kick Inside on melko ilmiömäinen debyytti artistilta, joka kirjoitti monet kappaleistaan pahaisessa teini-iässä. Levy on hämmentävä kokonaisuus poppia ja barokkia lähes henkeäsalpaavan kauniissa paketissa. Tämä on niitä levyjä, jotka jäävät pysyvästi pyörimään nurkkiin, kurkkimaan kulmien takaa ja kuiskailemaan hämärän tunteina. Ajatonta ja riemastuttavan hienostunutta.

Olen lyhyessä ajassa kehittänyt pienoisen pakkomielteen levyn ykköshittiä, Wuthering Heightsia, kohtaan. Bushin levy-yhtiö ei halunnut kappaletta ensisingleksi, mutta artisti piti sisukkaasti päänsä ja saikin lopulta tahtonsa läpi. Tuloksena oli jättimenestys ja Bushin pysyvä askel musiikkimaailman parrasvaloihin. Itse kappale on silkkaa hunajaa ja mielikuvitusta kiihottavaa mysteeriä. Olen päättänyt olla tietoisesti lukematta Emily Brontën kirjaa, ja täten säilyttää omat mielikuvani biisin tarinasta ja henkilöhahmoista. Joskus harvoin voit kohdata laulun, jonka haluat omia ihan itsellesi, sulkea pieneen medaljonkiin ja avata kun olet yksin ja turvassa. Wuthering Heights on sellainen. 

Seuraan The Kick Insiden lumoavaa kabareeta krouvin ikkunan takaa. Sade piiskaa maata, mutta kylmyyttä en tunne. Minulla ei ole lippua, mutta en tarvitse sitä. Tällaista musiikkia ei voi vangita seinien taakse, sitä kuljettavat eteenpäin pikkulinnut ja ilmassa kieppuvat syksyn lehdet. Kuunnelkaa ja hiljentykää, tai tanssikaa ja riemuitkaa; kaikki toimii.

The Kick Inside saa arvosanaksi täydet viisi kylmää kosketusta iäisyyden tuolta puolen.